Sitoutuminen – ilo – emansipaatio!
Työskentelen rakennetun ympäristön ja osallisuuden parissa yhdistelemällä suunnittelijan ja pedagogin taustaa. Koen, että kasvatukselliset, sosiaaliset ja taideperustaiset näkökulmat ja erilaiset menetelmät voivat olla tarpeellisia monenlaisissa yhteyksissä yhteiskunnassa sekä kaikenikäisten kesken.

Paikallinen tieto
Kehitän ja hyödynnän erilaisia tiedon keruun menetelmiä tutkimusperustaisesti. Asukkaiden, toimijoiden ja yhteisöjen tarkkaa ja arvokasta tietoa voidaan etsiä mm. taidekasvatuksellisin keinoin.
Projekti: Maiseman muistilista-verkkototeutuksessa eri
puolilla Suomea olevat aikuiset osallistujat
jakoivat valokuvausta ja
sanataidetta yhdistelemällä omaa
lähimaisemaansa ja siihen sitoutunutta
kätkettyä tietoa, Kulttuuriperintökasvatuksen seura (ks. “kätketty maisema”,Puolanmäki, 2020).

Ympäristöissä liikkuminen ja tekeminen
Sisä- ja ulkotiloissa aistiminen, liikkuminen, keskustelu ja tekeminen ovat oleellinen osa arkkitehtuurikasvatuksen näkökulmia. Mm. ryhmissä tehtävät erilaiset kävelyt ovat monipuolinen tapa työskennellä suhteessa ympäristöön ja toisiin.
Projekti: OUTO AIKA – öinen kävelytyöpaja ja anonyymi yhteisnäyttely
Työryhmä: Laura Vuoma, Lotta Aulamo, Iivari Ojala, ANTI Contemporary Art Festival (Kuopio) & Aalto-yliopisto, kuva: Akseli Muraja, ANTI Festival 2024

Arkkitehtuuri kansalaistaitona?
Mitä voisi olla kansalaistaidollinen arkkitehtuurikasvatus ympäristöhuolen aikana? Työskentelen aiheen parissa aktiivisesti. Läsnä ovat ekososiaalisen sivistyksen tarve sekä osallisuuden ja demokratian tukeminen. Lähestymistapa tuo rinnakkaisia näkökulmia suunnitteluorientoituneisiin teemoihin, antaa valmiuksia kohdata hankaliakin asioita ja perustuu sitoutumisen yritykseen sekä iloon, jota voimme ympäristöistämme saada.
Projekti: Eri aineiden ja alojen opettajille ja kasvattajille suunnattu seminaari osana TAD-viikkoa (Tampere, 2024) Työpari: arkkitehti-taidekasvattaja Miina Kanko, kuva: Laura Oja

Leirit, koulut ja kurssit
Ohjaan erilaisia ympäristöön, taiteeseen ja yhteiskuntaan liittyviä leirejä ja kursseja. Päiväleirit lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kanssa ovat hienoja kokemuksia.
Projekti: Hattelmala-seikkailu, Hämeen kesäyliopisto 7-12 vuotiaiden päiväleiri, joka tutustui luontoon ja rakennettuun ympäristöön sekä puolijulkisiin ja julkisiin tiloihin.
työpari: Miina Kanko

Arkkitehtuuriajatusten kuuntelija
Julkisissa tiloissa toteutettavassa sarjassa olen “Arkkitehtuuriajatusten kuuntelijana” keskittynyt kuuntelemaan toista ja luonnostelun avulla kirjannut muistiin kohtaamieni ihmisten erilaisia kokemuksia, näkemyksiä ja tärkeitä asioita.
Ilman oikeaa tai väärä oleva avoin kutsu kertoa voi tukea käsitystemme moninaistamista ja haastaa ongelmaisia rakenteita!

Kokeellisuus ja tutkiva asenne
Moninaiset tieto- ja ihmiskäsitykset, tutkimus ja kokeellinen työskentely haastavat ja auttavat minua ammattilaisena ja muovaavat filosofiaani.
Toivon tutkivan ja avoimen asenteen heijastuvan työskentelytapaani.
Projekti: KULUNEITA-liikunnan, arkkitehtuurin ja kuvataiteen työpajassa tutkittiin, miten fyysinen rasitus ja kulumisen tuntu itsessä vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme ympäristön kulumiseen. Työpari: Miina Kanko (ArkMuoto-viikko, 2025, Helsinki)